Maaliskuun kasvisuku: Omenapuut (Malus)

Omenapuu on lähes jokaisesta suomalaispihasta tuttu. Kuva: Emilia Schulman

Maaliskuun kasvisuku ei kertakaikkiaan voi olla mikään muu kuin omenapuut. Ne ovat työllistäneet nyt sen verran paljon, että en ole edes ehtinyt blogijulkaisua niistä tekemään, vaikka kuukausi on pian puolessavälissä. Maaliskuu onkin kiireisintä omenapuiden leikkausaikaa - ja omenapuitahan suomalaispihoissa riittää.

Omenapuut ovat ruusukasvien heimoon (Rosaceae) kuuluva puuvartisten kasvien suku, johon kuuluu kaikenkaikkiaa 36 lajia kukkivia puita ja pensaita. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena yksi omenapuulaji, metsäomenapuu (Malus sylvestris), joka kasvaa aivan eteläisimmässä Suomessa ja Ahvenanmaalla. Se muistuttaa ulkonäöltään melko paljon puutarhoista tuttua tarhaomenapuuta (Malus domestica), mutta sen hedelmät ovat pieniä ja kitkeränmakuisia, eikä niillä juuri ole käyttöä ihmisravinnoksi. Suomessa metsäomenapuu on luokiteltu uhanalaiseksi.

Metsäomenapuuhun kohdistuva uhka tulee yllättävältä taholta. Tässä kohtaa on ehkä hieman avattava lajin ja lajikkeen käsitteitä. (Tästä aiheesta löytyy muuten myös oma julkaisunsa, jos haluat lukea siitä enemmän) Omenapuulajeja on siis olemassa 36 erilaista, joista tutuin on tarhaomenapuu (Malus domestica) ja luonnonvarainen omenapuumme on metsäomenapuu (M. sylvestris). Monessa puutarhassa saattaa kasvaa myös esimerkiksi marjaomenapuu (M. baccata) joka on alunperin kotoisin Aasiasta. Tämän hedelmät saattavat maistua paremmalle kuin metsäomenapuun, mutta ei niistäkään syöntiomenoiksi ole. Marjaomenapuita kasvatetaankin koristekäyttöön.

Tarhaomenapuista on jalostettu yli 10000 lajiketta, jotka tuottavat erilaisia hedelmiä eri vuodenaikoihin. Kuva: Emilia Schulman

Pihoillamme kasvaa kuitenkin usein valtava kirjo erilaisia onemapuita, varmasti enemmän kuin 36. Nämä pihojemme omenapuut ovat useimmiten tarhaomenapuun erilaisia lajikkeita. Lajikkeet ovat yhdestä lajista jalostettuja tai luontaisesti kehittyneitä erilaisia muotoja, jotka ovat ehkä jokseenkin verrattavissa eläinten rotuihin.

Tarhaomenapuusta tunnetaan yli kymmenentuhatta lajiketta, joita on jalostettu erilaisiin tarpeisiin. On kevät-, kesä- , syys- ja talvilajikkeita. On makeita, hapokkaita, isoja, pieniä, punaisia, vihreitä, keltaisia ja raidallisia lajikkeita. Mehuihin, hilloihin, syöntiomenaksi ja niin edelleen.

Lajike syntyy usein pitkällisen kehitystyön tuloksena, jossa oikeanlaiset ominaisuudet omaavia yksilöitä risteytetään kunnes saadaan halutunlainen lopputulos. Kun lajike on saavuttanut halutun muotonsa, se voidaan rekisteröidä, jolloin sille annetaan nimi. Ja jos halutaan ominaisuuksiltaan samanlaisia puita, niitä voidaan lisätä ainoastaan suvuttomasti, eli kloonaamalla. Kasveja on helppo kloonata - sitä kutsutaan pistokaslisäämiseksi. Nykyisillä tekniikoilla useita kasveja lisätään myös laboratoriossa solukkoviljelymenetelmällä, jossa samanlaisia kasveja saadaan luotua kerralla tuhansittain. Tässä kohtaa on sanottava, että minulla ei ole aavsistustakaan, millaisin menetelmin Suomessa omenapuita lisätään, mutta joka tapauksessa se tapahtuu kloonaamalla, jotta lajikkeet pysyvät ominaisuuksiltaan samanlaisina ja niitä voidaan edelleen kutsua lajikkeen nimellä.

Omenan kukkien pölytyksestä vastaavat usein kimalaiset. Kuva: Emilia Schulman

Omenapuu lisääntyy luontaisesti siemenistä, jotka muodostuvat pölytyksen seurauksena hedelmän sisälle. Pölytyksestä vastaavat useimmiten kimalaiset, joiden on vierailtava yleensä kukassa useamman kerran, jotta se pölyttyy kunnolla. Omenan kukassa on sisällä viisi emiä, eli kukan naaraspuolista sukuelintä. Kaikkien näiden on hedelmöityttävä, että siihen muodostuu symmetrinen hedelmä, jonka sisällä on viisi itämiskelpoista siementä.

Kimalainen voi kuljettaa siitepölyn kukkaan ihan mistä tahansa, jolloin siemenestä kasvaa jotain muuta kuin alkuperäinen omenapuu. Jos siis vaikkapa Punakaneli-lajikkeen kukkaan kulkeutuu siitepölyä Valkea kuulaasta ja Pekasta, ei Punakaneli-omenan sisälle kehittyvistä siemenistä kasva uutta Punakaneli-puuta, vaan jonkinlainen risteymä näiden lajikkeiden välillä. Ja vieläpä kaikista viidestä siemenestä kasvaa keskenään erilaiset puut, joilla voi olla mitä tahansa ominaisuuksia, joita ne ovat perineet vanhemmiltaan. Vähän niin kuin jos perheessä on viisi lasta, joilla on samat vanhemmat, ovat lapset silti keskenään erilaisia. Eikä omenapuun tapauksessa kaikilla viidellä siemenellä edes ole sama “isä”, sillä kimalaiset kuljettelevat siitepölyä koko lähiseudun puista.

Omena on siis erittäin herkkä risteytymään. Eikä siinä mitään, sillä yleensä sitä ei lisätä siemenestä, eikä tällä ole sinänsä väliä. Tarhaomenapuu kuin tarhaomenapuu.

Ongelmaksi tämä muodostuu vasta sitten, kun tarhaomenapuu pölyttää luonnonvaraisen, uhanalaiseksi luokitellun metsäomenapuun ja nämä risteytyvät. Metsäomenapuuta kun ei kukaan lisää kasvihuoneessa pistokkaista, niin se turvautuu lisääntymisessään perinteisiin menetelmiin, eli suvulliseen lisääntymiseen. Kimalainen kuljettaa metsäomenapuun kukkaan siitepölyä lähialueiden tarhaomenaviljelmiltä ja metsäomenapuuhun kasvaa hedelmä, joka tulee ehkä linnun tai oravan syömäksi. Siemenet kulkeutuvat eläinten mukana uuteen paikkaan ja siihen kasvaa uusi puu, joka saattaa muistuttaa ulkonäöltään paljonkin metsäomenapuuta. Se ei kuitenkaan ole sellainen, vaan tarha- ja metsäomenapuun risteymä, joka on tällä hetkellä yleisempi kuin metsäomenapuu. Jotta metsäomenapuun siemenistä kasvaisi metsäomenapuu, sen tulisi pölyttyä metsäomenapuun siitepölyllä. Tätä kuitenkin tapahtuu yhä harvemmin, sillä Suomessa on huomattavasti enemmän tarha- kuin metsäomenapuita, eikä metsäomenapuita välttämättä ole riittävän paljon riittävän lähellä toisiaan, että niiden onnistuisi pölyttyä toistensa siitepölyllä.

No mitäs tällä sitten on väliä, omena kuin omena?

Emme täysin tunne kaikkia lajien välisiä vuorovaikutussuhteita, mutta useimmilla eliöillä on keskenään hyvin monimutkaisia suhteita keskenään. Koska metsäomenapuu kuuluu alkuperäiseen lajistoomme ja tarhaomenapuu luokitellaan itseasiassa vieraslajiksi, niin on syytä olettaa, että metsäomenapuulla on kehittynyt aikojen saatossa monenlaisia suhteita muun luonnonvaraisen lajistomme kanssa. Jos metsäomenapuu luontaisessa muodossaan katoaa, miten se vaikuttaa sen seurassa eläviin muihin lajeihin?

Vaikka tarhaomenapuu onkin vieraslaji (kuten itseasiassa suurin osa puutarhakasveistamme) se ei kuitenkaan ole haitallinen vieraslaji, eikä sen kasvattaminen ole millään muotoa kiellettyä. Ainoastaan metsäomenapuun esiintymisalueilla Ahvenanmaalla ja aivan eteläisimmässä Suomessa omenoiden kanssa on oltava tavallista varovaisempi ja tarhaomenapuun karkaaminen luontoon tulee estää.

Tarhaomenapuun elämä puutarhassa

Täällä Pirkanmaalla metsäomenapuuta ei kasva, vaan pihamme ovat täynnä tarhaomenapuita. Niiden parissa tähän aikaan työskentelenkin runsaasti, sillä ihmisen kaverina kehittynyt ja kasvava tarhaomenapuu kaipaa ihmisen seuraa ja hoitoa aivan eri tavalla kuin villit sukulaisensa.

Tämä omenapuu on revennyt runsaan sadon painosta. Kuva: Emilia Schulman

Olen joskus aiemmin todennut, että jos tarhaomenapuu olisi eläin, se olisi lehmä. Se lauhkea joka pihasta tuttu tyyppi, joka on aina ollut siinä ja joka uskollisesti tuottaa ravintoa meille. Joskus jopa niin paljon, että se on sille itselleen haitaksi. Lehmiäkin on jalostettu siinä missä omenapuitakin ja tämä on tehty tuotanto edellä. Lehmille on jalostettu niin suuret utareet, että ne tarvitsevat tukiliivejä niiden kannattelemiseen. Omenoista on jalostettu niin satoisia, että niiden oksat saattavat revetä hedelmien painosta, ellei puuta leikata säännöllisesti.

Omenapuu hyvin hoidettuna on pitkäikäinen ja erittäin sitkeä puu. Se voi tuottaa satoa vielä, vaikka runko olisi läpi laho. Ja kun lopulta iän myötä satoisuus hiipuu, voi puu elää silti vielä pitkään sen jälkeenkin. Lopulta lahottajat ottavat puusta yliotteen.

Omenapuussa on paljon samaa kuin jaloissa lehtipuissa, vaikka sitä ei jalopuuksi lasketakaan. Ontoksi lahonneena se tarjoaa ravintoa, pesäpaikkoja ja suojaa monille puutarhan hyönteisille sekä pikkulinnuille ja lepakoille, jotka saattavat pesiä onton rungon sisällä. Toisiin omenapuihin kehittyy sisälle hajonneesta orgaanisesta aineksesta muodostuvaa multaa muistuttavaa mulmia, joka on tärkeä elinympäristö eräille harvinaistuville hyönteisille.

Kun omenapuu pihassa tulee lopulta elämänsä päähän, sitä ei siis kannata kaataa. Jos puu on pahasti laho ja vaarassa kaatua, siitä voidaan karsia painavimmat oksat pois ja jättää pystyyn lahoava runko muistuttamaan yhteisestä ajasta puun kanssa. Lahoavat puut puutarhassa voivat monissa tapauksisa toimia korvaavana elinympäristönä vanhojen metsien lahopuusta riippuvaisille lajeille, joiden elinympäristöt käyvät kaiken aikaa kapeammiksi, sillä vanhoja metsiä ei juuri enää ole jäljellä, eikä metsissä ole lahopuuta.