Onko kuollut puu kuollut?

Työskentelen puutarhoissa paljon puiden kanssa. Leikkaan niiden oksia, suojaan niiden runkoja jäniksiltä sekä istutan uusia puita. Toisinaan tulee eteen myös tilanteita, joissa vedän moottorisahan käyntiin ja kaadan puun.

Kasvien kohdalla elämän ja kuoleman raja on varsin häilyvä.
Kuva: Emilia Schulman

Puita rakastavana ihmisenä puun “tappaminen” on toki aina sellainen tehtävä, jota ei ihan huvikseen haluaisi tehdä. Mutta yleensä puiden kaatoon on hyvä syy: puu on sairas, kasvaa liian lähellä rakennusta tai muuten väärässä paikassa. Puu aiheuttaa riskejä pihan käyttäjille, muille kasveille tai omaisuudelle. Puun tarinan ei kuitenkaan tarvitse päättyä siihen.

Viimeaikaiset opintoni luonnon monimuotoisuutta tukevan puutarhanhoidon parissa ovat auttaneet oivaltamaan syvemmin sitä, miten oikeastaan elämän ja kuoleman syklit luonnossa kulkevat niin vierekkäin, lomittain ja päällekkäin, että aina ei voi täysin edes vetää viivaa erottamaan sitä, mitä oikeastaan on kuolema ja mitä on elämä.

Kasvien kohdalla ei ole aina edes kovin helppoa määrittää, missä menee yksilön raja, sillä kasvit kloonaavat itse itseään suvuttomasti lisääntymällä ja esimerkiksi se kaadettu puu saattaa työntää kymmenittäin juuriversoja ympärilleen useiden metrien säteellä kannosta. Kuoliko siis puu?

Jos yksilön määritelmää alkaa tarkemmin pohtimaan, niin ihminenkin on ekosysteemi. Elimistömme ei toimisi lainkaan, ellei sitä asuttaisi miljoonat bakteerit, jotka muun muassa tekevät korvaamatonta työtä pilkkomalla ruokaa suolistossamme, koska emme pysty siihen itse.

Myöskään puu ei ole pelkästään yksilö, joka elää omaa elämäänsä. Se on elinympäristö monenlaisille muille eliöille, jotka elävät sen pinnalla ja sisällä. Nämä ovat erottamaton osa puita ja ne osallistuvat niiden koko elämänkiertoon ja vielä kauan kuoleman jälkeen.

Puistojen lehmukset ovat hyvin usein onttoja.
Kuva: Emilia Schulman

Lahopuun määrän väheneminen luonnossa on yksi suurimpia syitä lajikatoon suomalaisessa luonnossa. Meillä on 4000-5000 lajia, jotka ovat riippuvaisia lahopuusta ja nämä ovat uhanalaisin yksittäinen eliöryhmä Suomessa.

Lahopuu ei läheskään aina tarkoita kuitenkaan kuollutta puuta, vaan elävässäkin puussa voi olla - ja usein onkin - lahoavaa ainesta. Monien lehtipuiden luonnolliseen elämänkiertoon kuuluu onttoutuminen ja jos esimerkiksi katsot kaupunkien puistojen suuria lehmuksia, ne ovat lähes poikkeuksetta onttoja. Ontoksi lahoaminen ei kuitenkaan vielä tee puusta vaarallista, vaan sillä voi hyvin olla hyvää elämää jäljellä kauankin. Tässä tulee esiin suuriakin puukohtaisia eroja. Ontto koivu voi olla jo vähän riskaabeli kaveri pihassa, mutta tammen tai lehmuksen kohdalla onttous kuuluu isompien puiden kohdalla asiaan.

Lahopuulla elävät eliöt ovat suurimmaksi osaksi selkärangattomia, mutta lahopuun väheneminen vaikuttaa myös esimerkiksi lintuihin. Hyönteisistä ravintonsa saavat linnut hakevat varsinkin talvisin ravintoa puiden rungoilta ja lahoavien puiden kuoren alta. Elävien puiden laho-onkalot ovat tärkeitä pesimäpaikkoja niin linnuille kuin esimerkiksi lepakoillekin. Laho-onkalot ovat itsessäänkin lajirikas ympäristö, jossa elää lintujen ja lepakoiden lisäksi runsaasti esimerkiksi hyönteisiä ja sieniä.

Erilaisilla puulajeilla on oma tärkeä roolinsa, sillä monilla näistä on aivan omia seuralaislajejaan, jotka ovat erikoistuneet asumaan nimenomaan näiden puiden rungoilla sekä niiden sisällä. Toiset lajeista ovat erikoistuneet elämään nimenomaan lahoavalla puulla. Ja koska lahoavaa puuta on tarjolla kaiken aikaa vähemmän, niin myös näiden lajien elinmahdollisuudet käyvät kaiken aikaa vaikeammiksi.

Mitä sinä voit tehdä?

Maahan jätettyä lahopuuta Tampereen Hiedanrannan syötävässä puutarhassa. Kuva: Emilia Schulman

Jos ajattelee, että yksittäinen ihminen on voimaton tekemään näille asioille mitään, on väärässä. Ympäristömme koostuu monista erilaisista osista ja ekosysteemeistä, joista toisiin voimme vaikuttaa enemmän kuin toisiin. Se, mihin voimme vaikuttaa paljon, on oma tonttimme. Sinne voimme vapaasti luoda olosuhteet, jotka tukevat ympäristön monimuotoisuutta ja luovat elinympäristöjä eliöille, joiden elinalue käy kaiken aikaa kapeammaksi.

Mitä useammassa yksityispihassa luodaan suotuisia elinympäristöjä muillekin lajeille kuin ihmiselle, sen laajemmaksi käy elinympäristöjen verkosto lajeille, joiden luontaiset elinympäristöt ovat katoamassa.

Lahoavan puun jättäminen pihaan on yksi helpoimpia keinoja tähän. Se saattaa vaatia hieman ajatusten uudelleenjärjestelyä siitä, mikä on “kaunista” ja “siistiä”, mutta tämä työ palkitsee! Lahopuun lisääminen niin kotipihoissa kuin esimerkiksi kaupunkien puistoalueilla on erittäin helppo ja puoli-ilmainen keino tukea lähialueen lajiston monipuolisuutta.

Lahoavan puun jättäminen paikoilleen ei vaadi ymmärrystä sen lajistosta eikä ammatillista osaamista. Lahopuulla elävät eliöt eivät kaipaa hoitoa tai huomiota, vaan niiden ainoa tarve on elintila. Tällä hetkellä lahopuun määrä suomalaisissa metsissä on vähenemässä ja lahopuulla elävien eliöiden elintila käy koko ajan ahtaammalle. Yllättävä toivo niille voikin löytyä kaupungeista ja yksityispihoista, jos niille annetaan mahdollisuus.

Kun pihapuista leikataan oksia, niitä ei ehkä tarvitsekaan kaikkia siivota pois. Niistä voi tehdä pihaan esimerkiksi niinsanotun lahoaidan tai yksinkertaisimmillaan kasata niitä sopiviin paikkoihin. Kasat, joissa on lahoavaa puuta, toimivat ihanteellisina asuinpaikkoina monille hyönteisille, joista osa osallistuu myös tärkeään työhön puutarhassasi: ne pölyttävät marjapensaita ja hedelmäpuita, ne tekevät työllään mansikoistasi isompia (sillä tiesitkö, että ison ja mehevän mansikan kasvaminen voi vaatia jopa 20 pölyttäjän tekemää vierailua kukassa!) sekä ne osallistuvat puutarhasi tuholaistorjuntaan.

Puiden leikatuista oksista voi tehdä esimerkiksi lahoaidan.
Kuva: Emilia Schulman

Jos pihasta kaadetaan puu, sitä ei ehkä tarvitsekaan katkaista aivan juuresta. Jos tyvestä jättääkin korkeamman pökkelön pystyyn, se tarjoaa asuinpaikan sellaisille lajeille, jotka elävät kuolleiden puiden rungoilla sekä lahoavan puun sisään muodostuvissa onkaloissa. Tällaisen korkean kannon tai pökkelön jättäminen on toimenpide, jota tehdään jo jonkinverran metsänhoidossa sekä kaupunkien puistoissa, mutta jollaista voi tehdä varsin hyvin myös kotipuutarhassa.

Myös kaadettu tai itsestään kaatunut runko kannattaa jättää maahan lahoamaan niinsanotuksi maapuuksi, jos siihen vain suinkin on mahdollisuudet. Se voi toimia penkkinä tai pöytänä, siitä voi tehdä telineen kukkaruukuille, sokkelon lapsille tai tehdä lahopuutaidetta. Mahdollisuuksia on paljon ja mielikuvituksen käyttö on sallittua.

Tähän aiheeseen tullaan tämän kasvukauden aikana paneutumaan niin täällä blogissa kuin Millefolian somessakin lisää ja esimerkiksi lahoaidan tekemisestä on tulossa materiaalia, jahka sää sallii sellaisen tekemisen. Ennen sitä lahoaidasta ja sen tekemisestä voi käydä lukemassa lisää vaikkapa Ahlmanin sivuilta.

Mihin lahopuun jättäminen vaikuttaa?

Puiden ja ihmisten hautausmaata Hauhon kirkon pihassa.
Kuva: Emilia Schulman

Lahopuun lisääminen kaupungeissa lisää uhanalaisten ja harvinaistuvien eliöiden elinmahdollisuuksia. Se luo uudenlaisia elinympäristöjä, missä jopa erittäin vaateliaat lajit saattavat menestyä, vaikka niiden elinmahdollisuudet vanhoissa metsissä ovat käyneet erittäin vaikeiksi. Ne eivät toki korvaa alkuperäisiä elinympäristöjä, mutta voivat luoda täysin uudenlaisia elinmahdollisuuksia monille lajeille.

Lahopuu on tärkeä elinympäristö esimerkiksi monille sellaisille lajeille, jotka vastaavat satokasvien pölytyksestä, joten enemmän lahopuuta tarkoittaa monessa paikassa myös parempaa satoa esimerkiksi marjoista ja hedelmistä. Lahopuulla elää myös erilaisia petohyönteisiä, jotka auttavat puutarhan tuholaisten biologisessa torjunnassa pitämällä tasapainoa yllä, ettei mikään laji pääse lisääntymään holtittomasti.

Lahoava puu sitoo hiiltä takaisin maaperään ja toimii näinollen ilmastonmuutoksen hidastajana. Loppuun asti lahonnut puu muuttuu uudeksi, ravinteikkaaksi kasvualustaksi kasveille ja koko lahoamisprosessi parantaa maaperäeliöstön monimuotoisuutta. Monimuotoinen maaperäeliöstö puolestaan tukee myös kasvien ravinteidenottoa, koska aivan kuten meidän suolistossammekin bakteerit muuttavat ravintoaineet meille vastaanotettavaan ja imeytyvään muotoon, pilkkovat maaperän pieneliöt maaperässä olevat ravinteet kasveilla vastaanotettavaan muotoon.

Lahopuun lisääminen puutarhassa on siis äärettömän helppo keino tukea vähällä vaivalla puutarhan ja ympäristön hyvinvointia ja antaa sinulle luvan olla laiska puutarhassa. Risuja, oksia ja runkoja ei tarvitse kuljettaa pois, vaan ne voivatkin olla puutarhasi supervoima ja sankaritekosi ympäristön puolesta.