Puutarhuri selittää: Laji ja lajike
Laji ja lajike ovat termejä, jotka menevät toisinaan harrastajapiireissä sekaisin. (Toisinaan myös taimi ja taimen, näistä selvennykseksi kuvat alla. Vasemmalla taimi, oikealla taimen.)
Mikä on laji?
Laji on kasvin puhdas, usein se luonnossa esiintyvä muoto. Se, miten puhdas laji lopulta määritellään, ei aina ole niin helppo juttu, sillä kasvit lisääntyvät ja risteytyvät lupia kyselemättä keskenään luonnossa. Todellisuudessa lajin määrittämiseen tarvitaan usein DNA-analyysia.
Lajin yksilöt ovat lisääntymiskykyisiä ja niiden jälkikasvu on ominaisuuksiltaan vanhempiensa kaltaista, eli kyseessä on edelleen sama laji.
Koska monille eläimet ovat helpommin ymmärrettäviä kuin kasvit, niin avataan tätä juttua vielä eläinten kautta, sillä samat asiat pätevät eläinkunnassa. Hevonen on laji ja koira on laji. Kaksi hevosta saa keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä ja varsa on edelleen tunnistettavissa hevoseksi niin ulkonäkönsä kuin perimänsäkin puolesta. Koirat ovat koiria ja riippumatta rodusta, nekin saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään, vaikka äiti olisi saksanpaimenkoira ja isä villakoira.
Koiraesimerkki itseasiassa selittää aika hyvin myös sitä, miksi lajin määritelmä on vähän hankala, sillä koira saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä myös suden kanssa, mutta missä menee koiran ja suden raja? Virallisestihan tämä on määritelty, että kyseessä on koira sitten, kun vanhemmat ovat olleet koiria neljä sukupolvea taaksepäin. Lue lisää aiheesta täältä.
Pomelo (Citrus maxima) on yksi kolmesta alkusitruksesta, joista on jalostettu kaikki muut nykyisin tunnetut sitrukset.
Koiran alkuperä ei täysin ole edes tiedossa, joten se, että sitä pidetään omana lajinaan, on vain päätetty tosiasia, vähän kuten appelsiinin pitäminen omana lajinaan, vaikka kyseessä onkin risteymä - todennäköisesti pomelon (Citrus maxima) ja mandariinin (C. reticulata).
Kun mandariini pölyttää mandariinin, siemenistä kasvaa mandariineja. Mutta kun appelsiini (C. sinensis) pölyttää pomelon (C. maxima), jälkeläinen ei ole appelsiini eikä pomelo vaan greippi (Citrus x paradisi).
Greippi on risteyttämällä tuotettu hybridi, ei puhdas laji, kuten pomelo tai mandariini. Kaikki nykyisin tunnetut sitrukset pohjaavat kolmeen niinkutsuttuun alkusitrukseen: pomeloon, mandariiniin ja sukaattisitruunaan, eli kaikki muut ovat näiden välillä tehtyjä risteytyksiä.
Risteymälajikkeet tunnistaa niiden tieteellisen nimen keskellä olevasta x:stä.
Mikä on lajike?
Lajike on ihmisen jalostama, risteyttämällä tai esimerkiksi geenimuuntelulla kehitetty muoto kasvista, joka on rekisteröity ja nimetty. Jos risteymää ei ole rekisteröity, voidaan puhua vain risteymästä tai kansainvälisemmin hybridistä. Ota tässä kohtaa huomioon, että rekisteröinti ja patentointi ovat kaksi eri asiaa. Palaamme patentointiin pian. Rekisteröityjen lajikkeiden lajikenimet kirjoitetaan yksinkertaisiin lainausmerkkeihin (eli heittomerkkeihin) tieteellisen nimen perään. Jos haluaa viilata pilkkua, niin tieteellinen nimi kirjoitetaan kursivoituna, lajikenimet ei: Monstera deliciosa ‘Thai Constellation’.
(Koska itse rakastan tällaista pilkunviilausta, niin mainittakoon vielä erikseen, että kyseessä on nimenomaan ‘heittomerkki’, ei `aksenttimerkki´.)
Kun kasvista on jalostettu lajike, sitä voidaan lisätä ainoastaan kasvullisesti eli suvuttomasti. Tämä tarkoittaa pistokaslisäämistä tai esimerkiksi solukkoviljelyä, jossa jälkeläisten perimä on täsmälleen sama kuin emokasvin. Tällöin kaikista kasveista tulee (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) samanlaisia ja lajikkeen ominaisuudet pysyvät halutunlaisina.
Vaaleanpunakirjava Nanouk-juoru on patentoitu ja sen lisääminen on kiellettyä.
Risteyttämällä luodut lajikkeet eivät aina tuota itäviä siemeniä - tai ylipäätään siemeniä, mutta toisinaan tuottavat. Näistä siemenistä kasvatettuja kasveja ei kuitenkaan voi enää kutsua lajikkeen nimellä, ellei kyseessä ole erittäin kontrolloiduissa olosuhteissa tuotetut, niinsanotut F1-hybridit. Risteyttämisen ja jalostamisen saloihin perehdytään syvemmin Huonekasvibiologiaa -kurssilla sekä kirjassa.
Lajikkeet voivat olla myös patentoituja, jolloin niiden lisääminen voi olla kiellettyä tai rajoitettua. Patentoituja huonekasvilajikkeita ovat esimerkiksi kultaköynnöksen lajikkeet ‘Global green’, ‘Manjula’ sekä ‘Pearls and Jade’, herttaköynnöksen ‘Brazil’-lajike, palmuvehkan musta ‘Raven’-lajike sekä Nanouk-nimellä tunnettu juoru. Näiden lisääminen, myynti sekä jopa vaihtaminen ilman patentinhaltijan lupaa on siis patenttien nojalla laitonta ja rangaistavaa.
Kasvipatenteista lisää löytyy englanniksi täältä Botanical Brunette-blogin erinomaisesta postauksesta.
Eläinmaailman vastine lajikkeille ovat rodut. Mäyräkoira on pitkän jalostuksen tulos, missä eniten haluttuja ominaisuuksia omaavat yksilöt on valittu jatkamaan sukua, jotta halutut ominaisuudet periytyisivät.
Eläinroduista pidetään samanlaista valvottua tietokantaa ja uusien rotujen hyväksyminen järjestelmään on mutkikasta ja hankalaa. Todennäköisesti huomattavasti vaikeampaa kuin kasvilajikkeiden rekisteröinti. (Tästä aiheesta minulle ei eläinten kohdalla ole kummoistakaan ymmärrystä, mutta kasvilajikkeiden rekisteröinnin tunnen paremmin.) Kultainennoutaja on rotu, mutta kultaisennoutajan ja villakoiran labradoodlena tunnettua risteytystä ei tunnisteta viralliseksi roduksi, vaikka sillä omat ominaispiirteensä onkin.
Samaan tapaan kuin eläimiäkin, kasveja voidaan jalostaa valikoimalla yksilöistä ne, jotka vastaavat jalostuksen tavoitteita, joko ulkonäöllisesti tai esimerkiksi kylmänkestävyyden kannalta ja pölyttämällä näitä kontrolloiduissa olosuhteissa kasvihuoneilla, jonne hyönteisillä ei ole asiaa. Tämä on se perinteinen tapa, jolla on jalostettu suurin osa niin koriste- kuin hyötykasvienkin lajikkeista.
Monet kasvien kirjavat lajikkeet ovat syntyneet luonnollisen mutaation kautta. Kuva: Emilia Schulman
Kasveja voidaan jalostaa lisäksi geenimuuntelemalla sekä altistamalla niitä radioaktiiviselle säteilylle. Säteilyttämällä luotuja lajikkeita ovat esimerkiksi eräät vaaleanpunaiset greippilajikkeet, jotka ovat syntyneet, kun taimia on altistettu nuorina gammasäteilylle. Geenimuuntelulla puolestaan on saatu aikaan esimerkiksi violetteja leikkoneilikoita. Violetti ei ole neilikan luonnollinen väri, vaan näitä lajikkeita on saatu aikaan siirtämällä neilikalle orvokkien sekä petunioiden geenejä, jotka saavat violetin värin aikaan.
Joskus lajike syntyy mielenkiintoisen mutaation kautta, ilman jalostusta. Tästä on kyse esimerkiksi useimpien kirjavalehtisten kasvien kanssa. Kirjavuus on yleensä itsestään syntynyt mutaatio, johon harvoin ihminen edes pystyy vaikuttamaan. Mutaatio voidaan yhtälailla rekisteröidä lajikkeeksi ja kun sitä lisätään suvuttomasti, saadaan aikaan geneettisesti samanlaisia ja näinollen useimmiten saman näköisiä yksilöitä lisää.
Kirjavuus kuitenkin on ilmiönä varsin monimutkainen ja se voi johtua useista erilaisista syistä ja kehittyä monella eri tapaa. Tähän aiheeseen syvennytään syvällisemmin Huonekasvibiologiaa -verkkokurssilla sekä kirjassa, joissa kirjavuudelle on omistettu yksi kokonainen oma osionsa.
Sekoitetaan pakkaa ja puhutaan vähän myös kannoista.
Ei, ei näistä.
Kasveista löytyy paljon perinnelajikkeita. Olet saattanut kuulla ilmaisun “vanhaa kantaa” olevasta kasvista. Ylläolevassa kuvassa on vanha kanto, siihen ei pidä nyt sekoittaa.
Jos jatketaan eläinvertauksia, niin esimerkiksi maatiaiskanoista löytyy paljon paikallisia kantoja, jotka ovat muotoutuneet pienen alueen yksilöistä ja niille on syntynyt omia ominaispiirteitä ilman, että kyse olisi jalostuksesta. Suomalaisesta maatiaiskanasta tunnetaan esimerkiksi Savitaipaleen, Tyrnävän ja Kiuruvetinen kanta. Näitä pidetään elinvoimaisina perinteisten kantojen kasvatukseen sitoutuneiden kasvattajien avulla, joiden kanaloissa on ainoastaan yhtä kantaa olevia kanoja.
Appleblossom Rosebud -pelargonin juuret tunnetaan 1870 -luvulle saakka.
Vanhakantaisia kasvilinjoja löytyy esimerkiksi pelargoneista, joita on kasvanut vuosikymmeniä ja -satoja ihmisten ikkunoilla ja niitä on lisätty suvuttomasti pistokkaista. Ehkä joskus samalla ikkunalla on ollut useampi pelargoni, jotka ovat tehneet siemeniäkin. Kukaan ei välttämättä enää tiedä, mistä kyseinen kasvi on alkujaan tullut. Näitä ei siis ole varsinaisesti jalostettu tai ainakaan jalostushistoriaa ei tunneta. Ne ovat vain olleet ja kasvaneet kotien ikkunoilla vuosikymmeniä ellei peräti -satoja.
Vanhakantaisia pelargoneja tuli muualle Suomeen muun muassa Karjalasta evakkojen mukana. Kun piti hyvin nopealla aikataululla lähteä kodeista ja ottaa mukaan vain tärkeimmät tavarat, he ottivat pelargoneja ikkunalaudoiltaan. Niin kasvit kuinihmisetkin selvisivät pitkistä matkoista uusiin koteihin ja jatkoivat siellä elämäänsä. Näitä Karjalan evakkopelargoneja tunnetaan varmuudella kaksi linjaa, jotka kulkevat nimillä Viipurin evakko ja Muolaa. Muita vanhoja pelargonikantoja on nimetty esimerkiksi niiden kotipaikkakuntien tai ensimmäisten tunnettujen omistajien mukaan: Orimattila, Kivilahti, Hillevi, Kelkan mamma tai Kaisa Kallio. Erityisen maininnan tässä sarjassa ansaitsevat tuoksupelargonit Dr. Westerlund sekä Fredrika Runeberg. Jälkimmäinen nimi saattaa olla tutumpi ja nimi kertookin tämän kasvin alkuperäisestä omistajasta. Fredrika Runebergin tuoksupelargonikanta elää ja voi hyvin edelleen, vaikka alkuperäisen omistajan kuolemasta on jo 145 vuotta. Tohtori Westerlund (1839-1924) oli tunnettu ruotsalainen lääkäri, joka ajatteli, että kasvien pitäminen sairaalahuoneissa edistäisi potilaiden parantamista. Niinpä hän toikin sairaalanhuoneisiin tuoksupelargoneja, joiden sitruunaisen tuoksun ajateltiin myös virkistävän potilaita.
Nykyisin luonnon näkemisen vaikutusta parantumiseen on tutkittu ja tutkimustulokset vahvistavat että tohtori Westerlund oli oikeassa. Potilaat, joiden sairaalahuoneiden ikkunoista näkyy luontoa, paranevat nopeammin kuin he, joiden ikkunoista näkyy vain toisia rakennuksia tai esimerkiksi parkkipaikkaa.
Kun haluat oppia enemmän
Jos tämä on sellaista, mihin haluat sukeltaa lisää ja oppia kasveistasi enemmän, niin Huonekasvibiologiaa -verkkokurssille on koottuna kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää - ja vähän enemmänkin.
Tiivistetymmin asia löytyy Huonekasvibiologiaa-kirjasta, jota myydään myös erikseen.
