Miten kasvualusta vaikuttaa huonekasvin hoitoon?
Huonekasvien kasvualustat jakavat harrastajia kahteen koulukuntaan: on multakasvattajat ja mullattomia kasvualustoja suosivat kasvattajat. Sitten on toki se kolmas ryhmä, joka käyttää molempia. Mutta mikä lopulta mullan ja mullattoman ero on, mihin kaikkeen kasvualustan valinta vaikuttaa ja miten se kannattaa ottaa huomioon siinä, miten kasvia hoitaa?
Kasvualusta vaikuttaa moniin asioihin kasvin hoidossa.
Kuva: Juhani Latoniemi
Kevyenä alkuhuomautuksena sanottakoon, että olen itse multaviljelyn puolella ja mitä enemmän aiheeseen tutustun, sitä enemmän sen kannalla olen. En silti väitä, että tässä asiassa olisi yhtä ainoaa totuutta, vaan eri menetelmät sopivat erilaisiin tarpeisiin ja erilaisille kasvien hoitajille. Näiden erot vaan on hyvä tuntea ennen kuin hyppää pää edellä kumpaan tahansa suuntaan.
Perinteisesti huonekasveja on kasvatettu mullassa. Tai ainakin pussin päällä lukee multa. Se, mitä pussi on syönyt, onkin sitten toinen asia. Se on nimittäin yleensä lähinnä turvetta ja hiekkaa ja turve taas ei ole ympäristölle kauhean hyvä juttu. Mutta tässä julkaisussa en puhu turpeesta, sillä siitä puhutaan tässä toisessa julkaisussa.
Nykyisin multakasvatuksen rinnalle on tullut paljon uusia vaihtoehtoja ja mullattomat kasvualustat nostavat suosiotaan. Siihen on monia syitä, kuten se, että mullattomat kasvualustat ovat allergiaystävällisempiä. Niiden kanssa kasvattajalla on myös tarkempi kontrolli kasvin saamista ravinteista.
Mitä nämä oikeasti tarkoittavat ja miten kasvualusta vaikuttaa kasvin hoitoon? Tässä julkaisussa sukelletaan siihen.
Multa ja eloperäiset kasvualustat
Kulhollinen bokashikompostia omasta kompostista.
Multa on eloperäinen kasvualusta, olipa se sitten peräisin kompostista tai suosta. Eloperäisessä kasvualustassa on ollut elämää ja siinä on sitä edelleen. Multa on kompostissa hajonnutta kasvimateriaalia, soiden herkässä ekosysteemissä erittäin hitaasti hajonneita sammalia ja muita suokasveja sekä muita kasvi- ja eläinperäisiä materiaaleja, kuten kompostoituja eläinten jätöksiä.
Eloperäisessä kasvualustassa on itsessään ravinteita, joita kasvit voivat käyttää kasvaessaan. Sitä ei siis tarvitse heti alkaa lannoittamaan. Siinä on myös mikrobitoimintaa - ellet sitten pöpökammoisena paista sitä uunissa, jota en suosittele. Mullan kuuluukin olla elävää.
Mullan mikrobit pilkkovat mullassa olevia ravinteita kasveille saatavaan muotoon ja toimivat yhteystyössä kasvin kanssa. Ilman mikrobitoimintaa mullassa olevista ravinteista ei ole kasville mitään hyötyä, sillä se ei pysty niitä käyttämään.
Vertaan usein mullan mikrobitoimintaa ihmisen suolistobakteerien toimintaan. Jos ihmisellä ei ole suolistobakteereja, ei ruuasta saa mitään irti. Se menee hajoamattomana läpi, alkaa käymään suolistossa ja aiheuttaa kauheat ilmavaivat. Palaamme tähän aiheeseen kohta, kun kerron lisää mullattomista kasvualustoista.
Orgaaniset lannoitteet ovat usein väriltään ruskeita ja niissä on tunnistettava ominaistuoksu, joka on hyvin usein peräisin niissä käytettävästä melassista.
Lannoittaminen orgaanisessa kasvualustassa
Ruukun rajatussa kasvutilassa kasvilta kuitenkin loppuu jossain vaiheessa käytettävissä olevat ravinteet ja niitä on usein tarpeen antaa purkista lisää. Lannoitteita on olemassa kahdenlaisia: orgaanisia ja mineraalilannoitteita. Orgaaniset lannoitteet, kuten eloperäiset kasvualustatkin, on valmistettu kasvi- ja eläinperäisistä materiaaleista. Ne tunnistaa helposti hajusta ja väristä. Orgaaniset lannoitteet ovat yleensä ruskeita, tahmeita ja niissä on selkeä ominaishaju.
Orgaanisten eli eloperäisten lannoitteiden ravinteet ovat jälleen sellaisessa muodossa, että niitä pitää pilkkoa. Tähän tarvitaan maaperäbakteereja, joita on eloperäisessä kasvualustassa, mutta ei esimerkiksi kevytsorassa tai kookoskuidussa. Ravinteiden pilkkominen kasveille saatavaan muotoon ei tapahdu ihan heti, joten orgaanisten lannoitteiden teho ei näy heti. Se kuitenkin kestää pidempään.
Maaperämikrobit vaikuttavat myös lannoittamisen tarpeeseen. Mitä enemmän niitä on, sen vähemmän lannoitteita tarvitaan. Monesti ravinteiden “loppumisessa” on kyse enemmänkin siitä, että mullassa olevat ravinteet eivät vain ole kasvin saatavilla ilman mikrobeja. Tilannetta voi korjata esimerkiksi sekoittamalla kasvualustaan hieman kompostimultaa, joka sisältää sekä ravinteita että näitä hyviä bakteereita - vähän niin kuin kasvien maitohappobakteereja.
EM-liuos sisältää maaperän toiminnalle hyödyllisiä mikrobeja. Se on kuin kasvien maitohappobakteerilisä.
Toinen hyvä vaihtoehto hyvien bakteerien lisäämiseen on käyttää EM-liuosta, jossa nämä bakteerit ovat nestemäisessä ja helpossa muodossa myös kaikille heille, joilla ei ole omaa kompostia tai tuttuja, joilta saisi kompostimultaa. EM-liuosta saa helposti kaupan hyllyltä, esimerkiksi Bauhausista tai tilaamalla Viidakkotohtorin tai Bioproffan nettikaupoista.
Harsosääsket
Orgaanisten kasvualustojen haaste eräästä näkökulmasta katsoen on se, että ne tosiaan ovat eläviä. Tämä aiheuttaa toisinaan sen, että niiden mukana on sellaistakin elämää, josta emme niin paljon tykkää, kuten harsosääskiä. Niitä pikkukärpäsiä, jotka pörräävät puhelimen ja tietokoneen näytöllä ja menevät nenään.
Huonekasvibiologiaa-kirjassa ja -verkkokurssilla näihin ja moniin muihin pikkuötököihin tutustutaan lähemmin ja opitaan muun muassa, että harsosääskistä harvemmin on isolle kasville haittaa, mutta onhan ne ärsyttäviä. Jos et ole varma, miten huonekasvien ötökkäkaverien hyvikset ja pahikset tunnistetaan, niin tämä ja paljon muuta tietoa on paketoitu selkeään ja helposti sisäistettävään pakettiin varsinkin Huonekasvibiologiaa -verkkokurssilla, mutta tämä löytyy myös tiivistetymmässä muodossa 195-sivuisessa ja kauniisti värikuvitetussa kirjassa.
Harsosääsket ovat onneksi näistä ötökkävieraista vähiten ongelmallisten joukossa. Ne käyttävät ravinnokseen mullan pintahomeita - kyllä, mullassa on lähes aina homeita, mutta normaaliolosuhteissa nämä eivät ole ihmiselle haitallisia. Jos harsosääskiä on paljon, niin ne voivat kuitenkin kieliä siitä, että kasvualusta on liiallisen märkää ja siellä on tavanomaisen arkiaterian sijaan juhlakattaus näille kutsumattomille vieraille. Niille saa onneksi annettua lähtöpassit helposti luonnon omilla keinoilla, eli kutsumalla lisää pieneliöitä multabileisiin.
Isosukkulamato on mikroskooppinen loismato, joka munii harsosääsken toukkien sisälle ja sen kuoriutuvat toukat syövät harsosääsken jälkeläiset sisältäpäin. Ällöttävä mielikuva, kun sitä tarkemmin ajattelee. En tiedä, kannattaako ajatella kauheasti. Luonto on lopulta aika julma, mutta onhan tämä kaikki kuitenkin aika pientä siihen verrattuna, mitä ihminen tekee.
Eikä tässä vielä kaikki! Isosukkulamato laskee munansa ihan mielellään myös ripsiäisen toukkiin, jos niitä möngertää mullassa, eli tämä mato voi ennaltaehkäistä myös ripsiäisongelmia. Sukkulamatoja myy Suomessa Tarhurin Apu.
Kevyempänä ja edullisempana keinona harsosääskiin voi käyttää keltaisia liima-ansoja, jotka asetetaan mahdollisimman lähelle mullan pintaa, josta harsosääsket kuoriutuvat. Aikuiset sääsket pitävät erityisen paljon keltaisesta väristä ja lentävät tahmaiseen ansaan mielellään kuolemaan.
Sitten on vielä kolmas keino, joka toimii valitettavasti vain meille, jotka asumme kasveinemme vanhoissa taloissa, jossa meillä on seuralaisina kaikenlaisia pikkuotuksia. Kun et siivoa kasvejasi liian usein, niin niihin saattaa pesiytyä jokunen niistä lattialla kipittelevistä hämähäkeistä. Anna niiden pesiytyä. Harsosääsket tarttuvat kivasti myös hämähäkkien verkkoihin. Ja niin muuten tarttuvat ne ripsiäiset ja muut lentävät kasvituholaisetkin. Hämähäkille nämä kaikki kelpaavat ruuaksi.
On syytä tunnistaa vihannespunkin seitti isompien hämähäkkien verkoista. Toinen näistä on hyödyllistä, toinen haitallista.
Jos et tunnista, niin opit tämän ja monta muuta asiaa Huonekasvibiologiaa -verkkokurssilta tai tiiviimmässä muodossa kurssipakettiin kuuluvasta kirjasta, jota myydään myös irrallaan.
Tätä on luonnehdittu muun muassa huonekasviharrastajan peruskurssiksi ja ajokortiksi.
Kun haluat oppia navigoimaan kasvimaailmassa, vastaukset löytyvät tästä paketista.
Epäorgaaniset kasvualustat ja mullaton kasvatus
Vesi- eli hydroviljelyssä kasvit kasvavat pienissä verkkoruukuissa vesiviljelyjärjestelmässä.
Kasveja voi kasvattaa myös epäorgaanisissa kasvualustoissa, kuten jo mainitsemassani kevytsorassa. Tätä kasvatustapaa kutsutaan usein virheellisesti semihydroksi, vaikka oikeasti kyseessä on passiivihydroviljely.
Hydro- eli vesiviljelyssä kasvit kasvavat ilman eloperäistä kasvualustaa vesiviljelyjärjestelmässä, jossa pumppu kierrättää ravinneliuosta. Passiivihydro on käytännössä samanlainen järjestelmä, mutta ilman pumppua. Ravinneliuos ei liiku, joka altistaa herkemmin esimerkiksi levän kasvulle sekä erilaisille bakteeri-infektioille.
Semihydrossa multaan istutettu kasvi istutetaan hydrojärjestelmään, mutta multapaakkua ei poisteta, vaan se jää paikoilleen. Tällainen kasvatustapa on melko harvinaista, mutta sitä saatetaan hyödyntää esimerkiksi viherseinissä.
No niin, nyt kun on saatu termit kuntoon, niin palataan kasvualustoihin. Passiivihydrossa käytetään elottomia kasvualustoja, joissa ei ole mikrobitoimintaa. Tämä voi olla oikeastaan mitä vain, josta saadaan sopivan ilmava rakenne juurten kasvuun, sillä juuret tarvitsevat ilmaa pysyäkseen hengissä. Siksi passiivihydrossa käytetään kasvualustamateriaaleja, joissa on mahdollisimman rouhea rakenne ja ilmataskuja syntyy paljon.
Passiivihydrojärjestelmissä kasvualusta itsessään on usein hyvinkin ilmavaa, mutta ongelmia syntyy, jos sinne jätetään liiallisia määriä vettä seisomaan. Siitä huolimatta, että kyseessä on vesiviljely, ei vedessä seisominen ole hyväksi juuri muille kuin vesikasvien juurille. Tämän vuoksi varsinaisissa hydrokasvatusjärjestelmissä - esimerkiksi niissä, joissa ruukkuyrttejä ja salaatteja kasvatetaan kaupallisesti - vesi kiertää pumpun avulla ja siihen sekoittuu ilmaa. Näissä järjestelmissä on usein myös erillisiä pumppuja, joiden tehtävä on puhaltaa ilmaa ravinneliuokseen, sillä juuret tarvitsevat happea.
Perliitti kuuluu epäorgaanisiin kasvualustamateriaaleihin.
Elottomassa kasvualustassa kasvava kasvi on kuin ihminen ilman ruuansulatusbakteereja - tai oikeastaan koko ruuansulatusjärjestelmää. Suun kautta nautitusta ruuasta saa vain ilmavaivoja, joten ravinto on annettava tiputuksena suoneen, sellaisessa muodossa, joka imeytyy ilman mikrobien tekemää pilkkomistyötä.
Kun kasvilla ei ole mikrobeja apunaan, senkin on saatava ravinteensa valmiiksi pilkotussa, suoraan vapautuvassa muodossa, eli orgaaniset lannoitteet eivät ole vaihtoehto. Kasvi ei saa ilmavaivoja, mutta elottomassa kasvualustassa orgaaniset lannoitteet eivät pilkkoudu ja alkavat käymään aivan kuin ihmisenkin suolistossa sellaiset ainesosat, joita ruuansulatusbakteerit eivät pysty pilkkomaan. Kyse on myös samasta ilmiöstä.
Käyminen ja epämiellyttävät hajut ovat myös merkkejä siitä, että paikalla on anaerobisia (eli sellaisia, jotka eivät tarvitse elääkseen happea) bakteereja, jotka hajottavat kaikenlaista eloperäistä - ja nämä eivät ole niitä hyviksiä, vaan sellaisia pahiksia, jotka käyvät myös kasvin juurten kimppuun. Kasvualustan ei kuulu haista, olipa se sitten eloperäistä tai elotonta. Pahat hajut ovat aina merkki siitä, että siellä tapahtuu vääränlaista bakteeritoimintaa.
Epäorgaanista kasvualustaa lannoitetaan epäorgaanisilla eli mineraalilannoitteilla.
Tunnista mineraalilannoite: Väri tai tuoksu eivät muistuta mistään eloperäisestä.
Mineraalilannoitteet valmistetaan maaperästä louhittavista mineraaleista ja työstetään kemiantehtaissa muotoon, jossa kasvi voi ottaa ne suoraan käyttöönsä. Valmistusprosessi kuluttaa huomattavan paljon energiaa ja muita resursseja, eikä niitä mineraalejakaan ole loputtomiin louhittaviksi. Näiden ympäristövaikutus on siis huomattavasti orgaanisia lannoitteita suurempi.
Tällaisia heti vapautuvia lannoitteita käyttäessä on myös oltava annostelun kanssa erittäin tarkkana. Kun kasvi pystyy ottamaan ravinteet heti, on myös suurempi riski siihen, että se saa niitä liikaa, jos lorauttelee lannoitetta ihan vain silmämääräisesti. Liikalannoitus voi saada kasvin vedenotossa aikaan häiriöitä, jotka johtavat kasvin hyvin nopeaan kuolemaan. Jos tällaisen reaktion saa aikaan, sitä ei voi peruuttaa. Joten älä yliannostele. Mieluummin vajarit kuin överit tässä lajissa - ja aika monessa muussakin.
Kasveja on kuitenkin lannoitettava jatkuvasti, jos ne kasvavat elottomassa kasvualustassa, sillä siinä itsessään ei ole mitään ravinteita. Olipa siis kyseessä kookoskuitu, sora, savirouhe, perliitti tai jokin näiden seos, kasvi tarvitsee mineraalilannoitetta ympäri vuoden, heti istutuksesta alkaen. Ilman lannoitusta kasvi kärsii mullattomassa kasvualustassa ravinnepuutteista, jotka aikeuttavat stressiä, heikentävät vastustuskykyä ja altistavat erilaisille kasvitaudeille sekä tuholaisille.
Mullattomat kasvualustat ovat kuitenkin hyvä valinta esimerkiksi allergisille, homealtistuneille tai muuten hengitystieoireileville, sillä epäorgaanisessa kasvualustassa ei kasva homeet. Näissä pystytään myös kasvattamaan kasveja erittäin kontrolloidusti.
Nosta kasvitietämyksesi uudelle tasolle!
Jos tämä on sellaista, mihin haluat sukeltaa lisää ja oppia kasveistasi enemmän, niin Huonekasvibiologiaa -verkkokurssille on koottuna kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää - ja vähän enemmänkin.
Tiivistetymmin asia löytyy Huonekasvibiologiaa-kirjasta, jota myydään myös erikseen.
Osta omasi ja pidä kasvisi hengissä!
